19.7.



Antti:

Italian vuoristo, SS63, SS62 ja SS1
Wanha ZAM kiipeili ylväästi vuoren rinteillä, kadoten hetkeksi pilviharsoon, tullakseen jälleen vapaaksi sen hellästä mutta ahdistavasta syleilystä jossakin toisessa tilamääreessä. Matkanteko oli paitsi hidasta ja aikaa vievää, se söi myös kuskien hermoja sekä lisäsi heidän univelkaansa.
"ihan lyhyt pieni nätti maisemareitti". joo. ja vielä yksi tunneli, vielä yksi kukkula, vielä yksi mutka... ja vihreä öljyvalo varoitukseksi matalista öljynpaineista.
Alamäki, kuin painajainen: et näe viittä metriä eteesi, jarrut tuntuvat joka kerralla erilaisilta, kuin se viimeinen oljenkorsi, joka voi katketa minä hetkenä hyvänsä...
Sumuinen yöajo selvittynä vaurioitta, kun matkanteko kohti Genovaa vaihtuu tieltä toiselle, ja rinteet muistuttavat vuoria pikemminkin sademetsän identiteetistä kuin patrioottisesta Italialaisuudesta. Tuolla alhaalla jossakin virtaa kuivunut joki... ei kuivunut, kosteus vain kadonnut.
Ja me matkalla Genovaan