Eläin

Ylhäällä Kiinan vuorilla, jossakin Xi-joen lähteillä, lähellä Vietnamin rajaa asui vuoristoseudulla köyhä maanviljelijäperhe, johon kuuluivat Isä, äiti sekä perheen seitsemän lasta. Perheen pojat olivat kuitenkin joutuneet lähtemään maaisännän komennuksesta etelään Vietnamin rajalle vartioimaan mahdollisia Etelästä tulevia sodan aiheuttamia uhkia. Perhe, ja erityisesti perheen isä, hyvin patrioottinen ja isänmaalleen uskollinen DangTse oli aluksi ollut ylpeä poikien vaativasta tehtävästä, mutta kun poikien lähdöstä oli kulunut päiviä, eikä mitään ollut kuulunut, alkoi perhe huolestua poikien kohtalosta.

Vielä noihin aikoihin eivät uutiset kulkeneet nopeasti, ja etenkin vuoristoseudulle ne saattoivat tulla jopa kuukausia myöhässä, mutta tietoisuus tästä asiasta ei vähentänyt perheen huolestuneisuutta. Oli nimittäin niin, että maaisännälle maksettavat tilusmaksut oli suoritettava ajoissa poikien työvoimavahvuudesta puuttumisesta huolimatta. DangTse uskoi aluksi vahvasti, että perheen tytöt pystyisivät tekemään ne työt mitä pojat olivat aikaisemmin suorittaneet, olihan heitä sentään yksi enemmän. Hennot tytöt eivät kuitenkaan kestäneet kuokkaa, jolla maata piti muokata, tai raskaita vesiastioita, jotka piti kantaa ylös alempana laaksossa olevalta järveltä. Niinpä DangTse alkoi miettiä, millä muulla tavoin työt saataisiin tehtyä, ja maaisännälle tilusmaksut maksettua.

Pohdiskeltuaan unettoman yön jos toisenkin DangTse oli saanut vahvan uskon, että Vuoret lahjoittaisivat hänelle vahvan Eläimen, joka auttaisi häntä auraamaan maan sekä kantamaan vedet laaksosta. DangTse uskoi Vuoriin niin, että vei perheen vähäisistä ruoka-varoista aina osan korkealle ylös Vuorten rinteille osoittaakseen kunnioitustaan, sekä Eläimen tarpeellisuutta. Vaikka vastausta ei kuulunut, DangTse jatkoi rituaaliansa ja samalla teki töitä kahta kovemmin maksaakseen tilusmaksunsa siinä uskossa, että vielä olisi tuleva alas vuorilta se Eläin, joka toisi helpotuksen koko perheen elämään.

Eräänä yönä, kun DangTse ja koko hänen perheensä oli nukkumassa, kävi suuri järistys, joka iski DangTsen taloon kovan pamauksen saattelemana. Astiat tippuivat ja hyllyt kaatuilivat niin että koko perhe heräsi, ja alkoi säntäillä edes takaisin kuin pakokauhun vallassa. Pian DangTse kuitenkin huomasi, ettei kenellekkään ollut sattunut mitään, ja että talo oli irtaimiston liikkeestä huolimatta kunnossa, ja sai vakuuttelullaan perheensäkin rauhoittumaan. DangTse uteliaisuudessan halusi kuitenkin saada selville, mikä moisen mullistuksen oli aiheuttanut, ja lähti Vuorten lomasta pilkottavan aamuauringon tuoman valon turvin ulos.

DangTse harhaili pihalla vain hetken, kunnes huomasi, että hänen juuri edellisenä päivänä vaivalla muokkaamalle pellolle oli ilmestynyt suuri kuoppa. DangTsen ajatuksiin nousi heti yhteys kuopan ja suuren täräyksen välillä, ja hän lähti vähäisissä yöpukeissaan pinkomaan likaista peltoa pitkin kohti kuoppaa. Kuopan lähelle päästyään hänen juoksunsa muuttui hitaasti eteneväksi hiipimiseksi, sillä ajatus suuren järistyksen aiheuttaneesta voimasta sai varovaisuuden voittamaan uteliaisuuden, muttei kuitenkaan pysäyttämään DangTsen mielenkiintoa. DangTsen varovaisuus sai hänet kuopan reunaa lähestyttäessä vatsalleen, ja siitä ryömien vauhdin edelleen hidastuen varovaisuuden kasvaessa. Kerättyään rohkeutensa DangTse uskaltautui kurkistamaan juuri ja juuri reunan yli niin, että hän näki kuopan pohjalle.

Iso möhkäle. DangTse näki kuopan pohjalla erinäisen tumman, liikkumattoman möykyn, eikä saanut ihmetykseltään koottuaan päässään sinkoilevia asioita ajatukseksi. Ihmetys avasi kuitenkin DangTsen suun ja sai hänet ymmärtämään tapahtuneen: Eläin , kuului hiljainen kuiskaus DangTsen suusta, samalla kun hän sai onnellisen ajatuksen kokoon mielessään siitä, kuinka kaikki huolet olisivat nyt ohi.

Onnen ja riemun täyttämä DangTse riensi takaisin talolle kertomaan perheelleen ilouutista perheen huolten ratkaisijasta. DangTsen riemusta huolimatta sen paremmin vaimo kuin tyttäretkään eivät olleet uskoa DangTsen uutista, vaan halusivat itse nähdä, mitä oli tapahtunut.

Aurinko oli jo noussut Vuorten yläpuolelle valaisten rinnettä, kun DangTse saapui perheineen peltoon ilmestyneen kuopan luokse. DangTse hyppi riemusta niin, ettei huomannut, mitä auringon valo oli kuopasta paljastanut: suuren, miltei pikimustan, pyöreähkön muotoisen esineen, jolla oli pienet siivet. Se ei liikahtanutkaan, vaan oli juuri siinä, missä DangTse oli vielä aamulla nähnyt tumman, salaperäisen Eläimen. Perheen pettymys laski DangTsenkin riemun maahan, mutta vain hetkeksi, sillä DangTse uskoi, että ehkä tämä möhkäle olikin juuri hänen kaipaamansa Eläin. Perhe ei uskonut DangTsen uudelleen noussutta intoa ja uskoa Eläimeen, vaan pikemminkin vastusti sitä esittämällä argumenttejä esineen jalattomuudesta ja muiden eläimen ruumiinosien puuttumisesta.

DangTsen uskoa ei kuitenkaan perheen väitteet pystyneet muuttamaan, vaan hän uskoi vakaasti, että kuopan pohjalla makasi Vuorten lahja, Eläin. Jatkunut sanaharkka ja perheen epäluulo Eläintä kohtaan saivat DangTsen vihan nousemaan, ja hän katkaisi riidan kovalla karjaisullaan, jonka kaikujen jälkeen kaikki Vuorten rinteet tuntuivat hiljenevän, yksi toisensa jälkeen, kaiku kaiulta hiljaisemmaksi. DangTse jatkoi normaalilla äänellä asettaen perheelle kysymyksen: ellei Eläin, niin mikä sitten sai aikaan suuren järistyksen, johon koko perhe heräsi? Tämä sai perheen naiset mietteliäiksi, mutta epäluuloinen vaimo kysyi vastaan: Jos tuo kuopan pohjalla makaava turhuus on Eläin, niin miksei se nouse ja ensimmäiseksi korjaa tekemäänsä kuoppaa, ja ala tekemään muitakin talon töitä?

Tämä kysymys pysäytti myös DangTsen miettimään Eläimen liikkumattomuutta. Hetkeäkään hän ei epäillyt, etteikö kuopan ilmestys olisi ollut Eläin, mutta myös häntä alkoi ihmetyttämään se, miksei Eläin liikkunut. DangTse mietti hetken, ja uskoi keksineensä vastauksen: niinkuin kaikkea muutakin, pitää Eläintä myös käskeä. DangTse antoi ystävällisen komennon kuopan pohjalla olevalle möhkäleelle. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Hän yritti useilla eri käskyillä ja äänimerkeillä, joilla muut työjuhdat liikkuivat, mutta Eläin ei liikahtanutkaan. Epätoivo alkoi hiipiä DangTsengin mieleen, ja hänen kerratessa jo sanomiaan komentoja yhä vaikeampaan äänensävyyn alkoi myös kiukku Eläimen tottelemattomuutta kohtaan hiipiä hänen mieleensä. Sanojen tehoamattomuus, ja yhä yltyvä kiukku, joka sillä hetkellä oli kasvanut jo vihan mittasuhteisiin, saivat DangTsen etsimään jotakin, millä hän voisi lyödä Eläintä, rangaista sitä, ja ehkä saada se liikkumaan.

DangTsen katseen harhailu ympärille tuotti tulosta, ja pian hän ampaisi kohti sitä raivatun maan reunaa, josta lähes välittömästi alkoi tiheä metsä. Samalla vauhdilla, kun DangTse oli metsänreunaan lähtenytkin, hän palasi mukanaan suuri puunkarahka, joka oli toisesta päästä paksu, ja toisesta ohut, ja olisi sellaisenaan sopinut vaikkapa pienten metsäneläinten tappovälineeksi.

Yhä käskyjä ladellen, nyt jo vihaisesti ärjyen, DangTse ryhtyi etsimään kuopan pohjalla jötköttävästä Eläimestä sellaista kohtaa, johon osuminen toisi Eläimelle suunnatonta tuskaa, ja saisi tämän ymmärtämään, että DangTse oli hänen isäntänsä, ja näin ollen myös tottelemaan annettuja komentoja. DangTse löysi Eläimestä kohdan, johon se näytti päättyvän. Pyöreä, hieman ehkä muusta ruumiista erillään oleva osa näytti vahvasti Eläimen päältä, ja DangTse päätti, että osuma siihen, jos mikä, saisi Eläimen liikkeelle.

DangTse, nyt jo kasvaneen vihansa vallassa tarttui suureen aseeseensa puristaen sitä lujasti käsissaan, ja kohottaen sen iskemään Eläimeen suunnatonta kipua tuottava isku.

Sinä päivänä, kauniin kesäauringon paistaessa vuorten yllä, sinä pienenä hetkenä, jolloin DangTse koki Eläimen vihan, joka purkautui DangTsen iskun aiheuttamana, oppi DangTse ja kuopan ympärillä ihmetellyt perhe, että Vuorilta ei voi saada yhtään enempää, kuin se minkä ne antavat. Ja tämä opetus, heidän viimeisensä, jäi leijumaan ilmaan uuden, kymmeniä, satoja kertoja kovemman jyräyksen jälkeen, kun sen aiheuttaja, pudotuksessa räjähtämättä jääneen ilmapommin suunnaton trotyylilasti pyyhkäisi DangTsen ja hänen perheensä ympäri Vuoria, kaikkialle, miljooniin eri paikkoihin niin, etteivät he koskaan enää kokoontuneet yhteen puhumaan Eläimestä, tai siitä, että miten seuraava tilusmaksu olisi koottu.

Antti Lindström

 

"Ensimmäisenä mentiin M:n kanssa näyttelemään 1900-luvun alun
Kiinaan sijoittuva surullinen tarina "ihanaksi eläimeksi"
luullusta pommista, joka tappaa kiinalaisen maanviljelijäpariskunnan.
I:i piti esityksestä kovasti ja sitten palattiin takaisin majaamme."

- lainaus eräästä Kannabiskokeilukertomuksesta



"Maailman ihmisissä (Hesarissa palsta ulkomaat-sivuilla)
oli joskus juttua jonkunmaalaisesta (kiinalainen kenties?)
kyläsepästä, joka oli löytäny räjähtämättömän tykinammuksen
jostain ja käyttäny sitä 10 vuotta alasimena.
Ei tienny mikä esine se oli.

10 vuoden jälkeen se laukes ja seppä lähti pajoineen =)"

- Cthulhu on Fri 12/9/2000 1:52 (+2 GMT)